road trip awaits

Heei! En nyt pääse road tripin aikana varmaan kirjottelemaan tänne, mutta englannin kielisen päivityksen matkan etenemisestä löytää täältä.

Suomeen olen palaamassa vajaan kuukauden päästä eli pian nähdään!

I’m still alive

Mummo jo soittelikin että oonko mie edes elossa enää kun en ole blogia päivitellyt, eli pitää se kai vähän jotain kirjoitella. Ei vaan oikein jaksaisi. Ei tää kirjottaminen oo ihan miun juttu kumminkaan.

Eli asun nyt kaverini E:n luona, kun en saanut host-perheeni luo jäädä siieksi että olisin lähtenyt matkustelemaan. Syytä en oikein edelleenkään tiedä mutta mielummin mie täällä olen kun siellä muutenkin. Ja tiistaina olisi lähtö junalla Chicagoon.

Miulla on pieniä pakkailuongelmia. Päädyin ostamaan vielä kolmannen matkalaukun (tosin käsimatkatavaroihin menevän) kun painorajat tuli jo vastaan kun kokeilin pakkailla tavaroita ensin host perheen luona ja sitten uudelleen E:n luona. Mutta käsimatkatavaroiden painoa ei koskaan tarkisteta niin sinne sitten tungen kaiken painavan kuten kengät ja kirjat. Mie tässä vaan mietin että mistä tätä tavaraa on oikein kertynyt. Kun kumminkin tulin tänne yhden kohtalaisen pienen matkalaukun kanssa ja nyt on 1 ihan valtava matkalaukullinen tavaraa + pienempi matkalaukullinen kamaa + käsimatkatavaralaukullinen menossa Suomeen ja kotona odottaa vielä yksi laukullinen vaatteita jotka äiti vei täältä jo huhtikuussa. Ja silti tuntuu että enhän mie oikein mitään oo ostanut ja eihän miulla ees oo mitään vaatteita tai kenkiä. Noh. Ilmeisesti sitä tavaraa sittenkin on tullut ostettua. Ja heitin jopa jonkun verran tavaraa poiskin ja laitoin jotain vaatteita kierrätykseen. Ja ostin pusseja joista voi imurilla imeä ilmat pois. Ja silti on laukut melkoisen täynnä. Mutta älkää huoliko. Kyllä miulla on vielä ihan hyvin tilaa tuliaisille. Sen takia ostin sen käsimatkatavaralaukun 😀 Nyt vaan pitää toivoa että rahat riittää koko matkan ajaksi niin ei tarvitse paniikkipuhelua tuonne Suomen suuntaan soittaa. Mutta nyt on ainakin junalippu Chicagoon ostettu samoin kun lentolippu San Franciscosta takaisin New Yorkiin. Enää siis kaikki muu 😛 Ja autovuokra menee suomitililtä niin ei tarvitse sitä vielä huolehtia 😛

Mutta kohta kohta kohta olen matkalla Route 66:tta pitkin idästä länteen. Ei paha. On kumminkin vähän once in a lifetime tilaisuus tämä niin pakkohan se oli lähteä Miken ja sen kaverien mukaan. Ei tätä tulisi varmaan koskaan myöhemmin tehtyä.

Nojoo. Ehkä mummo nyt uskoo että olen vielä hengissä.

P.S. Onko miun suomenkieli tai miun murre jotenki muuttunu? Ku Tessa joskus mainitsi että mie ”kuulostan” hassulta kun kirjoitettiin mesessä ja ihestä tuntuu että suomenkieli on vähän hukassa.

Niin ja hei! Isi ja äiti. Ollaanko me ihan oikeesti ottamassa jo kolmas kissa?

+

Pikapäivitys. Elämä hymyilee. Ei sittenkään töitä lauantaina eikä grillibileiden valmistelua perjantaina. Säämies päätti että lauantaina sataa joten bileet peruttu.

Hmm.. Pitäis varmaan mennä laittamaan uima-altaan lämmitys päälle niin voisin parin tunnin päästä tareta uimaankin vaikka sataakin vettä.

+/-

Mitäs tässä osaisi sanoa… Edellisen postauksen jälkeen elämä on ollut täynnä tavallista arkea, paskoja yllätyksiä ja mukavia viikonloppuja ja iltoja.

Miinusta

Paskat yllätykset on (ylläri ylläri!!!) tulleet host perheen suunnalta. Joku pari viikkoa sitten sain sähköpostin (ja tekstiviestin jossa kehoitettiin tarkistamaan sähköposti) host isältäni jossa ilmoitettiin että saan pakata kamani 10 päivää ennen kuin miun työt pitäisi sopimuksen mukaan loppua. Keskustelin asiasta aluevalvojani kanssa mutta ilmeisesti järkestö ei mahda asialle mitään (ei sille että miun täytyi etsiä itselleni majapaikka niiksi kymmeneksi päiväksi eikä sille että menetän viikon palkan 😦 ), koska perhe ei ole ottamassa järjestön kautta uutta au pairia. Eli toisin sanoen perheen viimeiselle au pairille voi tehdä mitä vaan ilman seukrauksia. Eikös ole mahtavaa? Ja kaiken hyvän lisäksi, perhe valehteli miulle kun kysyin miksi miun pitää lähteä. Mutta ei siitä sen enempää. Ja he vielä odottavat miun kunnioittavan heitä. Mutta vähän hankalaahan se on, kun jos host äiti olisi jäänyt lomalle (tämä oli siis perheen kertoma syy siihen että joudun lähtemään ajoissa) kuukautta aiemmin, miut olisi potkaistu pihalle jo kesäkuun alussa, jolloin miulle ei olisi enää ehditty etsiä uutta perhettä. Eikä perhe viittinyt mainita asiasta aikaisemmin kun oisin voinu vaikka haluta vaihtaa perhettä. Mutta miulla on sentään majapaikka niille kymmenelle päivälle. E:n ihana host perhe sanoi että tottakai saan olla siellä sen ajan kun tarttee. Oli mahtavaa kuulla se. Iso huolenaihe on poissa päiväjärjestyksestä 🙂 Ja vaikka menetänkin sen viikon palkan niin ainakin työt loppuu aikaisemmin kuin odotin.

Toinen ihana ylläri oli, kun olin jo sopinut host isäni kanssa että menen kaverin luo grillaamaan lauantaina eikä heillä ollut mitään sitä vastaan. Mutta eilen illalla sainkin viestin että olen töissä koko lauantain. Ja miksi? Koska host äiti ei viitsi itse kokata vierailleen (joita on kutsuttu 35 + avecit) ja tahtoo että mie oon grillaamassa hänen työkavereilleen ja avaamassa ovea. Ja au pairin hommahan on huolehtia lapsista, ei vanhempien juhlista. Eipä siinä mitään jos olisivat sopineet asiasta vähän aiemmin miun kanssa ja jos miun ei tartteis huolehtia koko seurueelle grillaamisesta. Enkä muuten ole koskaan käyttänyt host perheeni grilliä, joka on kuulemma vanha ja jonka keskellä ei oikein voi kuulemma grillata jostain syystä. Eikä miulle suvaita vieläkään kertoa mitä miun pitää kokata. Olisi ihan kiva tietää niin voisi prepata ruuat valmiiksi ja ainakin ostaa ainekset ennen kuin tulee ihan järkyttävä paniikki hommata kaikki kamat.

Plussaa

Mutta enää 33 päivää ennen kuin pääsen taas Chicagoon ja sieltä sitten road tripille. Ja vain 23 päivää siihen kuin ennen kuin pääsen tästä perheestä eroon lopullisesti! Ja 61 päivää siihen kun jätän Yhdysvaltain maaperän ja 62 päivää siihen kuin lasken jalkani koti-Suomen maaperälle ensimmäistä kertaa yli vuoteen. Nään kaverit ja sukulaiset! Ja pääsen elämään vapaata elämää. Ei enää rajoituksia auton käyttöön tai siihen kenet saan kutsua vieraaksi kotiini.

Viikonloput on yleensä mukavia. Ei töitä (useimmiten), ei perhettä… Viime viikonloppuna oli au pair tapaaminen Central Parkissa, ja se sunnuntai oli paras päivä vähään aikaan. Vaikka taas olinkin ainut ei saksalainen tapaamisen jälkeen, niin enimmäkseen keskustelut oli enkuksi niin en ehtinyt turhautua kun en ymmärtänyt mistä puhuttiin. Oli ihan mahtava päivä vaikka olikin hiostava ja kuuma ilma (no sehän on hyvä syy mennä juoksemaan suihkulähteiden alle eikös?). Ja illalla kahdeksan hengen voimin dinnerille miun suosikkipaikkaan 🙂
Eikä lauantaikaan ollut yhtään hassumpi. Mentiin E:n kanssa natustelemaan ties mitä Scarsdalen puistoon ja sieltä dinnerille Miken kanssa UNO Chicago Grilliin ja sieltä vielä kanta Starbucksiin Frappuccinoille. Viikonlopuilla pärjää jo pitkälle 🙂 Ja loppuviikosta voi ajatella että kohta se viikonloppu jo koittaakin.

Ja kavereiden kanssa on aina mukava jutella, oli se sitten Skypen, mesen tai Facebookin välityksellä. Piristää kun huomaa etteivät kaikki ole ihan unohtaneet miuta 🙂

Ja vaikka lauantain grillausilta kavereiden kanssa miun osalta näköjään peruuntui, olen sunnuntaina kuitenkin menossa samaiselle kaverille katsomaan socceria (tiedän, se on jalkapalloa, mutta täällä eurooppalaisen jalkapallon kutsuminen jalkapalloksi on liian hämmentävää, joten soccer it is) kun tv:stä tulee Saksa vs Joku. Olen siis hyvin asiasta perille. Menen sinne vain seuran vuoksi.

Sunday

P.S. Olihan miulla tässä välissä yksi keskiviikko vapaata ja uima-allas takapihalla on auki joten ei tämä elämä ihan niin kurjaa tällä hetkellä kumminkikaan ole. Piti päässä vaan valittamaan vähän.

Friends With Love

Jaa’a. Mitäs sitä osaisi kertoa kun tuntuu että elämä täällä on hyvin paikoilleen urautunutta. Ei mitään ihmeellisiä kohokohtia yleensä ja takaiskuihin on jo ehtinyt tottua. Suomeen on jo ikävä ja Jenkkilä ei jaksaisi kiinnostaa. Ainkakaan tämä lähialue. En jaksa enää edes mainita niistä ikävistä asioista kun ne nyt on niitä samoja mitä ennenkin.

No onneksi kun vähän miettii niin elämää piristäviä asioitakin on tämän päivän ja edellisen postauksen väliin mahtunut. Sain kavereilta vähän myöhästyneen yli 20min mittaisen synttärivideon koostettuna kuvista ja musiikista vuosien varrelta. Ja onnittelulaulun 🙂 Hymyilin koko videon ajan (tosin ehkä silloin tällöin kasvoille kohosi epätoivoinen ilme kun näytölle lävähti kuva jossa näytän vain hämärästi ihmiseltä 😀 ). En sitten tiiä helpottiko video miun koti-ikävää vai pahensiko sitä. Mutta ainakin tulen hyvälle tuulelle ku sitä katselen.
Ja hyvä aurinkoinen ilmakin piristää kummasti mieltä.

Ja munkkejakin tuli väkerrettyä E:n kanssa. Ei poltettu taloa eikä munkkeja. Eikä jääny vappurinkulat raaoiksikaan keskeltä. Joten ihan näppärästi onnistuttiin vaikka hieman tuumailtiin ensin että mitähän tästä oikein tulee. Munkkirasvaa on kai tosi turvallinen lämmittää kaasuliedella liekin päällä. Mutta kuten jo sanoin, mikään ei palanut.
Munkit olikin sitten ainut vappuinen asia miulle täällä näin kun missasin vappupiknikin Bostonin reissun takia. Tai no kyllä E tarjosi miulle mukillisen hieman makeahkoa simaa ja kaverit lähetti paketin joka sisälsi minirullan serpentiiniä (lahja tosin saavutti miut vasta vapun jälkeen).

Eli vappuviikonloppu meni matkustellessa pitkin itärannikkoa. Lauantaina suuntana oli Philadelphia jonne pääsy oli hankalampaa kuin olisi voinut uskoa kiitos vuokratun navigaattorimme johon joku ihana ihminen oli laittanut asetuksksi välttää kaikkia isoja teitä… Ennen kuin saimme taisteltua asetyksen kohdalleen (tai ainakin sinne päin) oltiin ehditty tehdä piskuinen lenkki Bronxin ja New Jerseyn kautta. Noh. Ei se mitään. Päästiin kuitenkin perille lopulta ja kun oltiin aikamme seikkailtu Phillyssä ja nähty Liberty Bell ja muuta pakollista suuntasimme hieman etelään koska sieltä kuulemmaa saa parhaat Philly Cheese Steakit. Ja paikka johon lopulta päädyimme, oli kyllä ihan etsimisen arvoinen. Oli kyllä nam!

streets of Philly

Ja Sunnuntaina sitten suunta olikin kohti Bostonia. Tällä kertaa matka meni joutuisammin kun navigaattorikin teki melko hyvin yhteistyötä. Ja täytyy myöntää että Boston oli miun mieleen. Vaikka suurin osa kahviloista ja puodeista oli auki vain maanantaista perjantaihin, satamassa oli tarpeeksi katutaiteilijoita jotta ei tullut tylsää. Ja markkinapaikalla/torilla/mikälie oli ruokaa joka makuun. Itselläni tosin ei kuumuudesta johtuen ollut oikein ruokahalua joten tyydyin vaan gelatoon, jota en muuten koskaan ennen ollut maistanut. Hyi miuta.
Kotiin lähedettiin Bostonista ihan hyvissä ajoin että jaksaa seuraavana aamuna herätä pirteänä töihin. Eli sellainen viikonloppu. Oli mukavaa vaihtelua ainaiseen paikallaan pysymiseen.

Ja maanantaina sain sitten Miken siskon mukana paketin kavereilta! Oli (ja on yhä jäljellä!!) suklaata, Jekkua, salmiakkia, bretzeleitä yms. mukavaa. Voi ku mie tahon kotiin kavereitten luo! Mutta enää 69 päivää jäljellä enen kuin työsopimuksein päättyy. Ja tuohon lukuun sisältyy (onneksi) kaikki viikonloput ja muut mahdolliset vapaapäivät, eli työpäiviä on jäljellä enää sellainen viitisenkymmentä. Kyllä sen jaksaa. Kai. Luultavasti.

Friends With Love

April in the US

Äiti ja sisko sitten lähti takaisin Suomeen muutaman päivän Manhattanilla seikkailun jälkeen (tämä tyttö neuvoi mamman ja emman spanish harlemiin white castleen :P).
Tuli Michelin vanhemmatkin tavattua. Eikä ollut edes niin kamalan ahdistavaa kuin luulin. Pieniä ymmärtämisingelmia ilmeni aina silloin tällöin mutta ihan mukavilta he vaikuttivat. Sain jopa kutsun Michelin isän synttäreille syksyllä 😛 Enköhän mie sinne sitten suuntaa. Kun Ryan airilla lennot kumminki maksaa sen parikymppiä suuntaansa (+jotain hämäriä lisiä mutta kumminkin).

Muuten sitten ei mitään sen kummempaa ole tapahtunut. Töitä on ollut enemmän kuin sopimus sallii kun on pitänyt vahtia työmiehiä parina viikkona jokapäivä ja kun viimein näytti siltä että olisi yksi vapaa aamupäivä tiedossa niin ei. Piti mennä host poikaa hakemaan koulusta. Ketutti.
No viikonloput sentään on ollut ihan mukavia. Dinner Michelin host perheen ja vanhempien kanssa, viikonloppu Manhattanilla, epämääräisen ajoretki Bronxiin E:n kanssa ja synttärisunnuntai. Onneksi on viikonloput! Ei täällä muuten kestäisi.
Ilmat alkaa taas olla ihan kohillaan viimeviikon kylmemmän jakson jälkeen. Ei täällä vielä ihan niitä lukemia ole niinkun pari, kolme viikkoa sitten, mutta kevät täällä kyllä on jo ihan kukkeimmillaan. Puut kukkii ja alkaa olla vihreitä ❤

Nyt olen vaan lueskellut uutisia Islannin tulivuorenpurkauksesta ja lentokielloista. Ihan kiva hei. Kaikki on jumissa: posti ei kulje, ihmiset ei pääse lomille tai sieltä pois… No onneksi itsellä on suunta Eurooppaan vasta vähän ennen elokuun puoltaväliä. Jos tuo tulivuori siieksi lakkaisi sylkemästä tuhkaa niin pääsis ensinnäkin road trip seura tänne ja me sen jälkeen takaisin Eurooppaan. E jo suunnitteli että jos sitä laivalla lähtis kohti Eurooppaa. Eikä menis kun viikko täältä Britteihin 😛

Työt kutsuu taas! Heihei ja kiitos kaikille onnittelijoille. Nähdään muutaman kuukauden päästä. Enää 12 työviikkoa edessä!!!

P.S. Tim Hortons hakkaa Starbucksin ihan mennentullen!

Could be worse

Pitäisi kai vähän ahkerammin kirjoitella…

Mutta siis edellisen postaukseni ja tämän välillä on ehtinyt olla snowstorm ja ihan tavallinenkin myrsky joka katkoi isojakin puita sähkölinjoille ja jonka takia oltiin päivätolkulla ilman sähköä. Ei kiva. Onneksi olin sinä viikonloppuna juuri suorittamassa viisumini vaatimia opintoja Silver Bayssa, monen tunnin ajomatkan päässä täältä pohjoisessa. Oli oikein mukava kouluviikonloppu, jonka päätteeksi sain opintopisteeni täyteen, eli tämän tytön ei enää tarvitse opiskeluista täällä välittää. JES!!!

No tähän väliinhän on tietysti mahtunut niin hyviä kuin huonojakin päiviä. Huonoihin päiviin kuului muummoassa snow dayt jolloin lapset olivat kotona kaiket päivät, ja sähköttömät päivät, jolloin lapset olivat myöskin kotona katkenneiden puiden takia (koulubussit ei päässeet oikein kulkemaan). Ja hyviin päiviin kuului lämpimiä kevätpäiviä kavereiden kanssa pikniköiden.

Meillä oli myrsky

Niin.. Ja kai se pitää mainita että AITI JA EMMA ON TÄÄLLÄ!!! Viimein he pääsivät Ameriikan ihmemaahan lentojen peruuntumisten ja British Airwaysille soittelun jälkeen. En ole vähään aikaan ihan näin urakalla shoppaillut tai tuntenut itseäni näin turistiksi Manhattanilla kävellessäni. Eilenkin mukaan tarttui mm. karikatyyri 😀 Tuli sentään näköinen eikä ollut edes kallis (se naikkonen jonka sen piirsi oli kovin sinnikäs myymään niin olihan se pakko mennä poseeraamaan hiilipiirrosta varten). Se tosin lähtee mamman ja siskon mukana Suomeen. Hetken jo mietin että pitäisikö lahjoittaa mokoma isäntäperheelleni kun niin kovasti miusta tuntuvat pitävän, mutta en sitten kehdannut. Enkä todellakaan halua kuvaa itsestäni huoneeni seinää koristamaan.
Käytiin eilen myös American Museum of Natural Historyssä ja Madame Tussauds -vahakabibetissa, joka oli parempi kokemus kuin osasin odottaa. Voi toki johtua siitä että suuntasimme sinne keskiviikkoiltapäivällä, jolloin siellä ei mitenkään valtaisasti ollut porukkaa. Ja 4D Paavo Pesusieni -leffakin nähtiin siellä kaikkine saippuakuplineen, liikkuvine penkkeineen ja vesisumutteineen. Eli kaiken kaikkiaan ihan onnistunut päivä pieniä perheen sisäisiä kinasteluja lukuunottamatta. Mutta nehän nyt kuuluu joka perheen arkeen niin eipä siinä mitään ihmeellistä.
Tänään taas shoppailtiin, huomenna Manhattanille downtownia ihmettelemään, lauantaina kenties Palisades ja sunnuntaina Bronx Zoo Miken vanhempien kanssa (voi tulla mielenkiintoinen reissu).
Maanantaina Emma ja äiti sitten siirtyvät täältä Scarsdalesta Manhattanille hotelliin torstaihin asti. Kai heitä kerran siellä pitää käydä moikkaamassa.

Mutta nyt kuulen Cold Stonen kutsun, eli heihei! Koetan olla aktiivisempi blogini päivityksen kanssa mutta saas taas nähdä.

olo oli hyvin turisti kun näitä kanteli pitkin Manhattania

Walk On

Onpa taas ollu tauko kirjottamisesta. Mutta kun täällä olo on jo niin arkea ettei siinä ole oikei mitään kirjoittamista. Töitä, töitä ja vähän lisää töitä. Ja siihen väliin pari snowdaytä mikä tarkoitti armotonta pihan kolaamista ja sitä että lapsoset vietti päivänsä kotona. Ja sitten sattui vielä niin mukavasti, että eräs kaunis ja aurinkoinen päivä meni joku putki tukkoon ja koko vierasvessa tulvi, kuten myös vuosi jokin putki kellarin katossa, mikä aiheutti pienoisen vesiputouksen katon läpi. No eikun siinä putkimiehelle soittamaan ja lattioita luuttuamaan ja lapsia koulusta hakemaan ja peruuttamaan kaikki lapsien tapaamiset siltä päivältä. Kun putkimies viimein saapui, saatiin selville missä tukos oli, mutta se ei paljon auttanut. Se putken tukkiva möykky oli niin tiukassa että sen irrottamiseen meni putkimieheltä monta tuntia, jonka aikana mie kuivailin lattioita ja yritin ruokkia lapset. Tuo on yksi niistä harvoista tilanteista joista olen saanut kiitosta host vanhemmiltani. Ilmeisesti tarvitaan jonkin sortin katastrofi jotta he edes hetkellisesti tajuavat että mie oikeasti teen täällä talossa jotakin.

Mutta siis. Kunhan tulvasta oli selvitty (taisi olla keskiviikko), niin seuraavana iltana meni sähköt puolesta talosta ja nettiyhteys katkeili vähän väliä aina pätkittäin aina maanantaiaamuun saakka. Ei ollut kovin miellyttävät muuta päivää ilman sähköä, kun ruuan laitto oli vähän ongelma ja kylmäkin oli kun lämmitys ei toiminut. Mutta nyt on siitäkin selvitty ja on takana muutama armoton työviikko työmiehiä vahtien ja lapsia kuskaillen. Toivottavasti tämä viikko on vähän helpompi kuin muutama edellinen, koska ensinnäkin au pairin homma ei ole vahtia työmiehiä, ja se työmiesten vahtiminen nostaa miun työtunnit reilusti yli sallitun rajan. Mutta kiinnostaako se miun host vanhempia? No ei! Ajattelin odottaa vielä viikon tai pari ja jos miun työtunnit ei tästä vähene, otan yhteyttä miun aluevalvojaan ja kerron hänelle kaikista ongelmista. Sillä vaikka miun työ ei ole kovin haastavaa, ollaan mie ja miun host vanhemmat molemmat allekirjoitettu sopimus jonka mukaan miun ei tartte, tai en edes saa, työskennellä yli 45 tuntia viikossa tai yli 10 tuntia päivässä. Ja työmiesten vahtiminen on työtä, vaikka miun ei mitään tarvikan tehä, koska en voi poistua talosta tai ottaa päiväunia tai mitään. Mutta odotellaan. Ei miulla kauan täällä ole enää jäljellä. 18 viikkoa suunnilleen. Tai 128 päivää vähän tarkemmin. Ja sitten odottaa road trip ja koti-Suomi!

Viime viikonloppu oli oikein mukava! Perjantaina Mike vei miut syömään hyvään kiinalaiseen ja sieltä jatkettiin erään suomalaisen au pairin kotiin tapaamaan joukkoa muitakin au paireja. Pitää sitä välillä yrittää olla sosiaalinen. Lauantaina oli ihana ilma! Siispä lähdin lenkille ja lenkin jälkeen kirjoitin ensimmäisen esseeni tämän viikonlopun au pair -kurssia varten. Pitäisi aloittaa toinen että saan ne valmiiksi ennen viikonloppua, niin ei tarvitse sitten kurssin jälkeen niiden kanssa taistella.

Äiti ja Emma tulee kuun lopussa moikkaamaan miuta! Jee! Käytän yhden palkallisen lomaviikkoni heidän viihdyttämiseen. Tulee oikein kunnon turistiviikko siitäkin. Pitäisi kai vähän suunnitella mitä heille Manhattanilla näyttäisi.
Ehkä pitää laittaa pientä listaa tähän:
-mamma haluaa varmasti nähdä luonnonhistoriallisen museon
-kai heidät pitää vahakabinetissä käyttää (en oo ihekään siellä käyny)
-Staten Island Ferry koska sieltä näkee vapaudenpatsaan ilmatteks 😛
-ja kai he jtn muutakin haluaa nähdä, mutta en nyt jaksa suunnitella

Mutta eikun töihin taas. Heihei!

Winter wonderland

Mie oikeasti lasken jo viikkoja siihen että pääsen kotiin. Siis kyllä täällä asustelee, mutta alkaa olla sellanen olo että kaikki uusi ja ihmeellinen on jo koettu ja tää on vaan tällasta tasasta arkea koko au paireilu. Ja vielä arkea jossa ei voi kumminkaan olla täysin vapaa edes vapaa-ajallaan, koska asuu talossa jossa työskentelee, mikä tarkoittaa että täytyy elää täysin host-perheen säännöillä, jotka voi muuttua millon heitä huvittaa niitä muuttaa. Ei ketään muuta kun au pairia vois kohdella näin. Jos on sanottu että lauantaina pitää olla töissä 16-18.00, niin ei kellekään muulle kun au pairille voi 7 aamulla laittaa viestiä että pitääkin alottaa työt suunnilleen 2 tuntia etuajassa kun haluavat käydä lounaalla ennen suunniteltua menoa. Nooh.. Eihän se mitään. Ei miulla varmaan mitään suunniteltua ollukaan. Eihän miulla ikinä mitään ole kun edellisenä päivänä tulee tekstiviesti illalla että seuraava ilta pitäisikin olla töissä. Kiitti hei huikeesta varotusajasta!

Mutta muuten menee ihan jees. Pääsin taas saunomaankin tässä vähän aikaa sitten kun oli tarkoitus mennä nukkumaan jo yhdeksältä, mutta sainkin saunomiskutsun E:ltä, niin pakkohan se oli mennä ja nukkua sitten seuraavana päivänä. Oli niiiin ihanaa! Ku meen takasin Suomeen niin ekana iltana miulle täytyy lämmittää sauna. Pakko!

Ja täällä oli vuoden ensimäinen snowday jolloin koulut on suljettu ja koko alue paniikissa kun sataa lunta 😀 Mutta nyt täällä sentään näyttääkin siltä että täällä on talvi. Tein jopa talven ensimäisen lumiukkoni ja siitä tuli tosi soma. Oli vaan vähän tylsä rakentaa se yksin, mutta oli muuten niiiiin paha tekemisen puute että oli pakko tehdä jotain. Ja nyt tekee mieli pulkkailemaan ja lumisotimaan mutta päivällä ei oo aikaa eikä seuraa ja illalla on liian kylmä lumisotaa varten.

Täällä on nyt todella nättiä! Mutta piankos tuokin lumi sulaa poies ja täällä on taas harmaata. Masennus. Mutta pitää nauttia lumesta niin kauan kun vaan mahollista. Ja ensi talvena kaverit saa kärsiä ku mie raahaan heitä lumisotimaan ja pulkkailemaan ja lumiukkoja rakentamaan 😀 Varokaa vaan!

Miulla on muuten tulossa oikein mukava viikko ellei mitään odottamatonta tapaudu. Lapset on lomalla, host-isä on lomalla ja mie oon melkein lomalla ku ei tartte kun ruokaa laittaa ja ehkä saatan joutuu jotain pientä tekemään jos host-isän tartee mennä johonkin. Mutta ainakin maanantai on kokonaan vapaa, eli pitkä viikonloppu tiedossa ja kun säätiedotuskin on lupaillut kivoja ilmoja niin mikäs tässä on ollessa.

Mutta täytyy mennä ottamaan makaronilaatikko uunista! Nams!

On the Brightside

Onpas taas aikaa vierähtäny siitä kun olen viimeks kirjottanu. Mutta kun ei mitään maailmaa mullistavaa ole tapahtunut. Paitsi että 13.1.2010 tuli 6kk täyteen Ameriikan ihmemaassa. Eli nyt sitten mummon pyynnöstä taas päivittelen kuulumisiani. Ja työajalla vielä. Aiai! Mutta kun ei maalarin vahtimiseen kauheasti keskittymistä tarvita.
Alan jo tottua siihenkin että ei joka ilta/yö tule juuri armeijaan lähteneen kaverin kanssa mesessä juteltua. Ja koti-ikävä alkaa lievittää kun asiat perheen kanssakin menee jo paremmin. Ja on tulevaisuudessa jotain jota odottaa. Ollaan nimittäin Miken kanssa suunniteltu mitä sitä silloin 13. kuukautena tekisi. Suunnitteilla olisi matkata takaisin Chicagoon Peterin ja Taran ja Davin (ja Harmonyn, Lillianin ja Steven) luo, koska he ovat jo kyselleet milloin me mennään takaisin. Ja sen jälkeen kaiketi olisi ”pieni” road trip tiedossa Miken kaverien kanssa. Eli tarkoitus olisi vuokrata auto NYC:stä ja ajaa pienin mutkin San Franciscoon ja sieltä uusin mutkin takaisin New Yorkiin. Mitä me kartasta ollaan kaheltu, matkaa kertyisi sellainen 7000mailia… Eli aika matka, mutta varmasti sen arvoinen. Nyt vaan toivotaan että juttu toteutuu. Ja ainakin kovasti näyttää siltä että tuo suunnitelma voisi toteutuakin. Eli eikun rahaa säästämään, sillä vaikka Chicago olisikin halpa reissu ilmaisen majapaikan ja ruuan ansiosta, road trip kyllä tulisi maksamaan aika melkoisesti. Mutta onpahan tässä melkein puoli vuotta aikaa säästää.

Eli miun mieliala on ihan kohillaan taas. Sain eilen jopa raahattua ihteni salille pitkästä aikaa, ja vaikka se tuntuikin ihan hirveltä silloin, niin pitkään vaivanneet selkä ja hartiakivut vähän lievittyivät. Huomenna sitten uudestaan jos vaan on aikaa. Ja jos ei ole, niin lauantaiaamuna sitten. Pitäisi ruveta vähän kahtomaan myös mitä syö… Ei tässä ihan muodottamaksi huvittas turvota kumminkaan.

Eli paremmin mielin kohti tulevia seikkailuja!

P.S. Kyllä miulla silti vähän ikävä kavereita kumminkin on… Vielä 6,5kk ennen kuin näen kaikki 😦 Mutta ainakin äiti ja sisko ovat tulossa muutaman kuukauden päästä miun luo kyläilemään ja ihastelemaan miljoonakaupungin hyörinää. Pitäisiköhän sitä jo alkaa päiviä laskemaan?